Lamppulasihelmet

Tuli mitä tuli, mutta tällaiset niistä sitten tuli. Nimittäin kolmannen lamppulasihelmikurssini tuotoksista. Kun toiset kurssilaiset pystyivät tekemään hienoja kukkakuvioita, monivärisiä kuviollisia helmiä tai upeita hahmoja, minun taitoni riittivät juuri ja juuri näihin kaksivärisiin, keskenään erikokoisiin punavalkoisiin helmiin. Mutta ei passaa olla tyytymätön, tykkään punaisesta ja valkoiseen kesävaatetukseen nämä sopivat hienosti.

Ensimmäisellä lamppulasihelmikurssillani Taito Aiviassa (http://www.aivia.fi/etusivu/) olin tullut siihen tulokseen, ettei tämä taitolaji ole minua varten. Kädet tärisivät, kun olisi pitänyt tehdä tarkkoja koristeluja; helmet halkesivat, kun en pystynyt pitämään niiden lämpöä tarpeeksi tasaisena tai valahtivat muodottomiksi ennen kuin ehdin huomatakaan. Eikä koristelu onnistunut, ei sitten sinnepäinkään: pilkut eivät osuneet niihin paikkoihin, joihin niiden olisi pitänyt ja stringit katkesivat väärästä kohden. Päätin, etten yritä tätä lajia enää koskaan, en koskaan! Ja menihän siinä – ainakin kaksi kuukautta – ennen kuin pyörsin päätökseni ja ilmoittauduin uudelle kurssille. Tuolla toisellakin kurssilla oli käsieni jatkuvasta tärinästä huolimatta yhtä rattoisaa kuin jo ensimmäisellä. Vika ei ollut opettajassa vaan oppijassa, en oppinut yhtään mitään uutta, enkä ollut yhtään tyytyväinen tuotoksiini. Niitä tummia möhkälehelmiä ei ehkä koskaan tulla näkemään missään. 

Kolmas kerta toden sanoo – kai. Korvikset puuttuu.