Vähän bling-blingiä

Lopputuloksesta ei ehkä uskoisi, mutta olen tässä yrittänyt tehdä vaaleanpunaisia lamppulasihelmiä. Tai siis tarkemmin sanottuna olen luullut tekeväni vaaleanpunaisia helmiä. Mutta lasi on mystinen materiaali - tähän tosiasiaan kai sen kiehtovuus osittain perustuukin - ja niin täynnä yllätyksiä, että lopputulos, mistä tämän korun helmet ovat hyvä esimerkki, niin monen tekijän tulos ja monesti ennalta arvaamaton. Kolme helmistä on vaaleanpunaisia ja loput kymmenen ihan jotain muuta.

Selitys sille, etten tiennyt helmistä tulevan keskenään erivärisiä, on siinä, että kaikki lamppulasipuikot olivat alunperin läpinäkyviä ja hohtivat valoa vasten katsottuna hentoa vaaleanpunaista väriä. Mutta yllätys, yllätys: osa helmistä on vaaleanruskeita ja osa vieläkin tummempia. Tummimmat ovat todennäköisesti vahinkoja, jotka sulatusvaiheessa ovat olleet joko liian lähellä liekkiä tai sitten liekki on ollut liian suurella ja lasiin on sekoittunut savua. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Tai sitten molemmat vaihtoehdot ovat toteutuneet yhtä aikaa,

Lisäsin välihelmiksi Tiimarista ostamiani kimaltavia koristeita ja pujotin helmet kaksinkertaiseen silikoninauhaan. Kolme solmua riittää toivottavasti pitämään sen kasassa, koru ranteeseen - bling bling - ja menoksi. Paitsi että vaaleanpunainen värinä ei suoranaisesti ole minun värini.

Keittoa ja leipää

Nyt kesällä, kun kotimaisetkin kirsikkatomaatit ovat verrattain edullisia, voi niitä käyttää vaikkapa leipään, kuten tässä focaccia-leivässä. Yksinkertainen taikina: vettä, hiivaa, suolaa, hieman sokeria ja tilkka (tai toinenkin, muttei liikaa) oliiviöljyä sekä vehnäjauhoja (durumjauhoja tai tavallisia) alustetaan melko löysäksi taikinaksi. Levitetään nostatuksen jälkeen runsaalla oliiviöljyllä - näin saadaan leipään rapea pohja - voideltuun vuokaan ja nostatetaan lisää. Ennen uuniinlaittoa voidellaan vielä leipää oliiviöljyllä, painetaan pintaan puolitettuja tai kokonaisia kirsikkatomaatteja ja yrttejä kuten esimerkiksi tuoretta rosmariinia ja timjamia sekä ripotellaan reilusti sormisuolaa päälle. 

Sinänsä focaccia ei juuri seuraa kaipaa, mutta nyt kun tässä tomaattien kanssa liikkeellä ollaan, voisi kumppaniksi ajatella vaikkapa punaista keittoa, jossa hienonnettu sipuli ja jokunen valkosipulinkynsi on ruskistettu jauhelihan kanssa öljyssä ja maustettu seos runsaalla määrällä paprikajauhetta, sopivasti suolalla, kuminalla, mustapippurilla ja maun mukaan chilillä.  Lisätään mukaan pilkottuja porkkanoita, tomaattimurskaa tai vaihtoehtoisesti reipas määrä pilkottuja tomaatteja ja sopivasti vettä. Loppuvaiheessa lisätään vielä joukkoon mukaan punaisia paprikapaloja ja keitetään kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

Melko tomaattista - mutta hyvää.

Suojella vai eikö suojella, siinä pulma

Kaunis ja vehreä, ihana ympäristö

Keski-Suomen museo haluaa säilyttää Jyväskylän Mattilanniemessä sijaitsevat, arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemat yliopistorakennukset, kun taas rakennukset omistava Suomen yliopistokiinteistöt Oy haluaisi rakentaa sisäilmaongelmista kärsivien MaB- ja MaC-rakennusten tilalle uudistilat. Keski-Suomen museon lausunnossa todetaan, että Mattilanniemen rakennukset on viheralueineen ja yhteyksineen Ylistönrinteen laitosrakennuksiin valtakunnallisesti arvokas moderni rakennettu kulttuuriympäristö, joka kuvastaa Suomen yliopistolaitoksen kehitystä 1960-luvulta lähtien. Yliopisto puolestaan on ilmoittanut ettei se palaa rakennuksiin, vaikka niitä ei saisikaan purkaa. Niinpä rakennukset seisovat tyhjillään kauniissa Jyväsjärven rantamaisemassa.

Aurinkoisena heinäkuun päivänä Mattilanniemen kampuksen tyhjässä tunnelmassa voi melkein aistia historian havinaa

Murattikasvusto seinällä on valtava

Kasvava joukko ihmisiä sairastuu pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvaurioista syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan 600 000 - 800 000 ihmisen altistuvan jatkuvasti joko kotonaan ja/tai työpaikoillaan kosteusvaurioaltisteille. Lehdissä on päivittäin juttuja rakennuskantamme huonosta kunnosta. Sairastuneiden oikeus- ja sosiaaliturva on olematonta: kotinsa, irtaimistonsa sekä terveytensä ja työkykynsä voi menettää saaden korvausten sijaan luulosairaan leiman. Laajemmin ajateltuna kansanterveys on kilpailukykytekijä, jota haaskataan, kun ihmiset sairastuvat. 

Homepakolaiset -yhdistyksen  on perustanut joukko sisäilmasta vakavasti sairastuneita ihmisiä, jotka ovat jääneet vaille diagnoosia ja apua sairaudelleen. Homepakolaiset eivät keskity vaatimaan ilmaisia palveluja ja yhteiskunnan etuja, vaan sellaisia asuntoja, työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, joissa voi elää sairastumatta. 

Tyhjiä huoneita, suljettuja ovia

Tosiasia on kuitenkin se, ettei tyhjillään seisovien sisätilaongelmaisten rakennusten suojeleminen palvele kenenkään etua. Lisäksi Jyväskylän kaupungissa ja yliopistolaisilla itselläänkin on useita huonoja kokemuksia rakennusten kunnostamisesta. Sisätilaongelmia ei ole aina saatu poistettua kunnostamisesta huolimatta. Olisiko ihmisten suojelu sittenkin tärkeämpää kuin rakennusten? Ei voi olla jalompaa antaa ihmisten kärsiä.

Tiedote sisäänkäynnin ovessa - yhteiskuntatieteellisenkin tiedekunnan lähdöstä on kulunut jo lähes vuosi

Hopeasavisydän

Minulle sydän muotona on pitkään ollut rakas, eikä ehkä vähiten siksi, että sydämen on monissa kulttuureissa uskottu olevan ihmisen elämänvoiman, hengen tai sielun asuinpaikka. Jo muinaisessa Egyptissä sydäntä pidet­tiin järjen ja tunteiden keskuk­sena, monet antiikin ajan ja keskiajan tiedemiehet ja filosofit Aristoteles mukaan luettuna ajattelivat ajatusten, tunteiden ja järkeilyn sijaitsevan sydämessä ja vielä nykyisinkin puhutaan vertauskuvallisesti päästä järjen ja sydämestä tunteiden kotina. Sydänkuvio liitetään rakkauteen.

Itse sydän symbolina muistuttaa kuitenkin melko vähän ihmisen sydäntä.

Sydän on aiheena myös tässä hopeasavesta tehdyssä korussa. Hopeasavi on muodostunut hopeahiukkasista, luonnollisista sideaineista ja vedestä. Tämä sydän on tehty muotoilemalla oasis-kukkasienestä sydämen muotoinen aihio ja pursottamalla hopeasavea ruiskulla sen päälle samalla tavoin kuin joulupipareita koristellessa. Ruiskuttamisen jälkeen työ on kuivatettu ja sen jälkeen poltettu uunissa; tässä työvaiheessa oasis-sieni palaa kokonaan ja hopeasavesta tulee hopeaa. Loppuviimeistely tehdään kiilloittamalla.

Kierrätetty musta

Kestävä kehitys on kiinnostunut luonnonvarojen riittävyydestä tulevaisuudessa, kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyväksikäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa, uusio- ja uudelleenkäytössä käytöstä poistetun tuotteen materiaalia, komponentteja tai osia käytetään uuden tuotteen raaka-aineena tai osina. Tuunaus taas liittyy olemassa olevien tuotteiden persoonallistamiseen. Yhtäkaikki, samasta asiasta on kysymys: tuottamamme jätevuoren pienentämisestä, luonnonvarojen ja energian riittävyydestä sekä säästämisestä myös tulevien sukupolvien käyttöön, sukupolvien välisestä tasa-arvosta.

Käsitöiden tekeminen voi olla kierrätystä, uusiokäyttöä tai tuunausta. Räsymattojen kutominen vanhoista vaatteista leikatuista kuteista on kierrätystä tai uusiokäyttöä puhtaimmillaan, kuten myös vanhojen hopealusikoiden käyttö korujen valmistuksessa - kauniita esimerkkejä näistä löytyy vaikkapa täältä www.facebook.com/designmaru 

Musta neule on tehty Novitan Hanko-langasta. Se on kierrätyspuuvillasta valmistettua, vyötteen ohjeen mukaisesti puikoilla nro 6 neulottavaa paksua lankaa. Malli on yksinkertainen: etu- ja takakappaleet yksi oikein, yksi nurin joustinneuletta ja hihat sileää neuletta; suorat kappaleet, ei kaulusta.

Tämän neuleen kohdalla kierrätystä tapahtui myös siinä, että ensimmäisen valmiin työn vei joku pitkäkyntinen, kun olin unohtanut sen kuntosalin pukukaappiin. Mutta ähäkutti: tein uuden ja paremman! 

Mansikoita, mansikoita, mansikoita

Olen rakastunut. Olen rakastunut mansikoihin. Aamiaiseksi mansikka-rahka-smoothie, lounaaksi turkkilaista jogurttia ja mansikoita, illanistujaisissa mansikoita brie-juuston seurana . Erityisesti olen rakastunut tähän mansikkasalaattiin. 

Salaatinlehtiä, mielellään rucolan ja vaikkapa jäävuorisalaatin sekoitusta, tuoreita basilikan lehtiä. Ja sitten ihanaa mozzarellajuustoa ja mansikoita viipaloituna. Cashewpähkinöitä, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä (ne voi myös paahtaa ensin). Mustapippuria myllystä, sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja balsamicokastiketta. 

Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? Tai no, lasillisen hyvää viiniä.

Emalisydämet

Suhteeni emalilasitukseen on perua kaukaa lapsuudesta. Isäni teki silloin emalointitöitä, hänellä oli polttoa varten uuni ja jos oikein muistan, saimme me lapsetkin tehdä omia pieniä töitämme.

Kävin talvella 2012 Jyväskylän työväenopiston emalityökurssilla, jolla opimme perusasioita tästä vanhasta tekniikasta. Emalointi tapahtuu sulattamalla värijauhe kupari- tai muulle kuumuutta kestävälle metallipohjalle joko uunissa tai kuten näissä töissä, kaasupolttimen liekillä.

Lasitustyössä yllätyksellisyys liittyy väreihin. Värit ovat opaakkeja eli peittäviä tai transparentteja eli läpinäkyviä, eikä jauheväristä voi nähdä minkälainen lopputulos on. Aloittelijan ongelma on lisäksi ymmärtää, miten paksun tai ohuen värikerroksen voi kerralla sulattaa. Jos kerros on liian ohut, kupari paistaa läpi, eikä peitä ja jos värikerros on liian paksu, lasitus halkeilee ja voi myös irrota palasina valmiista työstä. Lasituskerroksia ja polttokertoja tehdään useita.

Sydänsarjani kaikki työt on tehty kuparilevylle, joka on ensin lasitettu mustalla opaakilla, päälle olen sitten lisännyt kuvioväriä, kahta tai useampaa. Mustaa pohjaväriä on saatu esiin piirtämällä jauheen pintaan kuvioita ennen polttoa.

Punainen

Siis ehdottomasti kannattaa hankkia ensin esimerkiksi täältä http://www.pikkulinna.fi jotain ihanaa lankaa ja etsiä sitten siihen jokseenkin sopimaton ohje jostain. Vielä parempi on, jos onnistuu löytämään sellaisen ohjeen, jonka suomennosta on paikka paikoin vaikea ymmärtää eikä lyhennyksiä ole selitetty yhtään. Sekin auttaa, jos ohjeen kuvassa on kaunis nuori malli, mutta itse neuleesta ei kunnolla saa selvää. Seurauksena on neulomista ja purkamista, neulomista ja purkamista jne.

Lankana Sirdarin Snuggly Baby Bamboo, jossa on 80 % viskoosibambua ja 20 % villaa ja ohje Drops Designin sivuilta bongattu. Toteutuksessa käytin osin pakotettuna mielikuvitusta, joten lopputulos muistuttaa jossain määrin alkuperäistä – ehkä. Mainittakoon, että aloitin työn pari kolme kertaa, sillä niin vaikeaa oli ymmärtää, mikä on työn oikea koko. Tähän ongelmaan saattaisi tietysti auttaa, jos jaksaisi tehdä kunnon mallitilkun ensin, mutta hei, kuka niitä oikeasti tekee? Kauluksen neuloin ainakin kolme kertaa. Eikä tuo kaulus vieläkään ole hyvä, mutta saa luvan kelvata.

Palmikko- ja pitsineuleet ovat aina olleet heikkouteni. Työssä pitää olla haastetta – mutta ei liikaa. Yksinkertainen, sileä malli on neuloessa liian tylsä, siihen kyllästyy ja jos lankakin on vielä ohutta, ei työtä saa edistymään yhtään, ei jaksa! Olen kyllä aloittanut monta minulle aivan liian vaativaakin työtä, jotka sitten vähin äänin olen purkanut ja haudannut kerät lankakoriini.

Lamppulasihelmet

Tuli mitä tuli, mutta tällaiset niistä sitten tuli. Nimittäin kolmannen lamppulasihelmikurssini tuotoksista. Kun toiset kurssilaiset pystyivät tekemään hienoja kukkakuvioita, monivärisiä kuviollisia helmiä tai upeita hahmoja, minun taitoni riittivät juuri ja juuri näihin kaksivärisiin, keskenään erikokoisiin punavalkoisiin helmiin. Mutta ei passaa olla tyytymätön, tykkään punaisesta ja valkoiseen kesävaatetukseen nämä sopivat hienosti.

Ensimmäisellä lamppulasihelmikurssillani Taito Aiviassa (http://www.aivia.fi/etusivu/) olin tullut siihen tulokseen, ettei tämä taitolaji ole minua varten. Kädet tärisivät, kun olisi pitänyt tehdä tarkkoja koristeluja; helmet halkesivat, kun en pystynyt pitämään niiden lämpöä tarpeeksi tasaisena tai valahtivat muodottomiksi ennen kuin ehdin huomatakaan. Eikä koristelu onnistunut, ei sitten sinnepäinkään: pilkut eivät osuneet niihin paikkoihin, joihin niiden olisi pitänyt ja stringit katkesivat väärästä kohden. Päätin, etten yritä tätä lajia enää koskaan, en koskaan! Ja menihän siinä – ainakin kaksi kuukautta – ennen kuin pyörsin päätökseni ja ilmoittauduin uudelle kurssille. Tuolla toisellakin kurssilla oli käsieni jatkuvasta tärinästä huolimatta yhtä rattoisaa kuin jo ensimmäisellä. Vika ei ollut opettajassa vaan oppijassa, en oppinut yhtään mitään uutta, enkä ollut yhtään tyytyväinen tuotoksiini. Niitä tummia möhkälehelmiä ei ehkä koskaan tulla näkemään missään. 

Kolmas kerta toden sanoo – kai. Korvikset puuttuu.