Syyskuinen viikonloppu ja vihdoinkin ketjukurssi, tätä olin odottanut jo kauan, nähnyt
unia paksuista moninkertaisista, hopeisista kaulaketjuista. No - lopputulos ei nyt
ihan ollut unieni kaltainen, eikä työnteko pelkkää herkkua, mutta homman luonteesta pääsi perille ja valmistakin tuli. Nyt jollain lailla tuttuja ovat erilaiset pujottamistavat kuten kuningasketju, prinsessaketju, kalanruoto, muinaisketju, tynnyriketju, nikama ja oili. Eivätkä tekniikat tietenkään tähän lopu, mutta pidemmälle ei viikonlopussa päässyt. Kuvia erilaisista tekniikoista eri materiaaleilla toteutettuina löytyy esimerkiksi täältä.
Valmisteluvaiheet tuntuvat olevan vähän joka hommassa tylsiä, välttämättömiä ja monesti, kuten ketjunpunonnassa, aikaavieviä.
Ketjujen punominen aloitetaan pyörittämällä hopea- tai muuta metallilankaa tangon ympärille spiraaliksi.
Varsinainen työ on sahata spiraali lenkeiksi. Tässä spiraali on kiinnitetty pieneen viilapenkkiin, lehtisaha taustalla. Sitten vain sahaamaan spiraalia auki. Vaikeinta on ymmärtää, että lehtisahan ohut terä tekee kyllä työn, jos vain malttaa olla painamatta liikaa. Voiman käyttäminen vain katkaisee terän. Hyvä leikkausjälki takaa paremman ketjun, silloin lenkit on helpompi sulkea.
Sahattuja lenkkejä ja laattapihdit, näillä pitäisi sitten saada aikaan ketjua.
Pätkä prinsessaketjua valmiina.
Kaulaketju ja kaksi ketjupätkää, lukot ja korviskoukut. Tässä vaiheessa on jo melkein valmista.
En nyt mitenkään hirmuisesti ihastunut tähän ketjun valmistukseen. Lopputulokset ovat kyllä kauniita, mutta alun työvaiheet - etenkin sahaaminen - vie paljon aikaa. Pahinta kuitenkin on se, että työtä tehdään alkuperäisen suunnitelman mukaan ja että se toistuu samanlaisena, samoja työvaiheita toistaen kunnes tarpeeksi pitkä pätkä ketjua on valmista. Tässä ei ole sijaa luovuudelle tai mielikuvitukselle.